you are nothing less than angels



Oon ihan naurettavan onnellinen, hymyilen suurimman osan ajasta ja nukun liian vähän, mutta univeloissanikin nauran. Vaikeinta on vastata kysymykseen "mikä vituttaa". Kuuntelen samoja biisejä yhä uudelleen ja uudelleen. Tää taitaa olla se oikea minä, se minä joka hautautui mustan maton alle viisi vuotta sitten ja saa viimein hengittää. Välillä mä aistin kuinka ärsytän ihmisiä puhumalla puhumalla puhumalla samasta aiheesta uudelleen ja uudelleen, mutta huomaan kuinka hekin nauttivat hymystäni. Vaikka olen hiljaisempi kuin ennen, enää mun ei tarvitse piilottaa itseäni sanojeni ja kovan äänen taakse. Kyllä mä kelpaan. Aina välillä, harvoin, pieni pelko yrittää nakertaa järsiä mun sydäntäni. Mä en anna sille lupaa paitsi joskus. Koska se on ihan ok.


pelkään että jotain tapahtuu
pelkään että jotain ei tapahdu

8 kommenttia :